Harjoitustöitä

Idea ei synny, se kehittyy

Suurta Luovaa haastatellaan taas jossakin ohjelmassa. "Mistä sait tuon idean. Mistä se syntyi? Milloin ja missä idea tuli?" Kysymyksiin kiteytyy eräs luovan alan ongelmista. Työn näennäinen helppous. Mielikuva inspiraatiota odottelevasta taitelijasta elää edelleen vahvana. Valaistuminen kesken meditoinnin, muutama kynän heilautus ja ehkä viimeistely tietokoneella ja kas, luovan alan työläinenhän laskuttaa kuukauden palkan päivän työstä. Mutta syntyvätkö ideat tosiaan noin?

Idean visuaalisena symbolina käytetään hehkulamppua. Kliks. Lamppu syttyy ja loistaa kirkkaasti. "Heureka", kuten Arkhimedes asian ilmaisi. Idean syntyhetki muistetaan. Se jää mieleen. Kylpyammehan se siinä vaahtoaa filosofin kirmatessa jälleen kerran alastomana poliksen katuja pitkin. Kunhan vaan ei kaatuisi partaansa. Siihen mitä tapahtui sitä ennen, ei kiinnitetä niinkään huomiota. Ainakaan siitä ei kerrota tarpeeksi. Arkhimedeen hehkulamppu syttyi kyllä silmänräpäyksessä ja paloi kirkkaasti. Yhdellä ainoalla kosketuksella. Vai käviköhän se sittenkään niin helposti? Lamppuun tarvittiin sähkövirtaa. Se piti asentaa paikoilleen ja virta piti saada kulkemaan lamppuun. Ajatus yhtäkkisestä idean syntymisestä on yhtä kyseenalainen kuin lampun syttyminen pelkästään katkaisijaa painamalla. Kuinka idea syntyy? Mikä ylipäätänsä on idea?

Idea on ratkaisu ongelmaan. Ratkaisua ei voi olla ilman ongelmaa. Tarvitaan lähtötilanne ja jonkinlainen päämäärä johon pyritään.  Päämäärään pääsemiseksi on kartoitettava ja punnittava vaihtoehtoja. Graafisessa suunnittelussa tai kuvittamisessa se tarkoittaa erilaisten ratkaisumallien kokeilemista. Leikkimistä idealla. Aikaa idean pyörittelyyn, ajattelemiseen ja työstämiseen. Luonnostelua. Usein läjää keskinkertaisia ja huonoja ideoita. Valtaosa kokeiluista ei vie päämäärään. Mitä hyötyä epäonnistumisesta sitten on?  

Epäonnistuneet ratkaisuyritykset ohjaavat kohti toimivaa ratkaisua. Ne terävöittävät osittain epämääräistä briefiä, selvittävät tarkemmin mistä on kysymys ja mihin suuntaan tulee kulkea. Ajatellaan tilanne, jossa tulet neljän tien risteykseen. Yksi tie vie oikeaan päämäärään, muttet voi rationaalisesti päätellä mitä tietä tulisi kulkea. Tiedät, että kilometrin tietä kuljettuasi pitäisi vastaan tulla silta. Kun olet kulkenut reilun kilometrin siltaa ei näy. Tiedät, että reitti on väärä. Samalla todennäköisyys oikean tien valitsemisesta seuraavalla kerralla risteykseen palatessasi kasvoi huomattavasti suuremmaksi. Epäonnistuminen tuotti siis jotain tärkeää. Nimittäin tietoa. Tietoa, jota pystyy hyödyntämään ongelman ratkaisussa. Samaan tapaan epäonnistuneina pidetyt kokeilut luovat ne ainekset, joista ratkaisu syntyy. Niistä kertynyt tieto jää alitajuntaan aivojen polttoaineeksi. Ideoiden pyörittelyn ja ratkaisumallien kokeilemisen tehtävä on samaan tapaan merkittävä kuin hehkulamppuesimerkin huomioimatta jääneiden taustatekijöidekin. Kokeilut mahdollistavat idealampun syttymisen. 

Idean kehittäminen on uskallusta epäonnistua riittävän usein onnistuakseen. Hyvä idea ei synny tyhjästä. Se kehittyy keskinkertaisista ja huonoista.

TV-lupatarkastaja jutun kuvitus

Kuvitin YLE-veron myötä unholaan jäävistä TV-lupatarkastajista kertovan jutun Lapin Kansan, Kainuun Sanomien ja Pohjolan Sanomien yhteiseen Sunnuntai-liitteeseen. Juttuun toivottiin "texwillermäistä tunnelmaa". Oli ilo tehdä. Kuvitukset toteutin lyijykynäpiirroksina, värikäsittelyn tein Photoshopissa. Ylin kuva oli lehden kansikuvana, jäljemmät sisäsivuilla.

Lahjakkuuden riittämättömyydestä

Oma harjoitustyö syyskuulta 2012. 8B lyijykynä.

"Jos mullakin olis tuommoiset lahjat niin kyllähän mäkin... Helppohan se sun on, kun sä oot niin lahjakas!" Ehkä olet itsekin sanonut näin. Tai kuullut jonkun sanovan. Lause voi kuullostaa kehulta, mutta siinä on myös sisäänrakennettuna oletus, joka ei pidä paikkaansa. Nimittäin lahjakkuuden riittävyys jonkin taidon omaamiseen.

Epäilemättä kaikilla on taipumuksia kehittyä joissakin asioissa toisia ripeämmin. Omissa lapsissanikin sen huomaan; ensimmäinen osasi vuoden ikäisenä sanoa nelisenkymmentä sanaa, kun toinen lausui parivuotiaana vasta muutamia. Tämä blogi keskittyy lapsieni sijasta graafiseen suunnitteluun ja kuvittamiseen. Siksi pyrinkin kirjoittamaan lahjakkuudesta blogini näkökulmasta.

Tästä projekti alkoi

Aiemmassa blogikirjoituksessani sivusin Malcolm Gladwellin 10 000 tunnin sääntöä. Gladwellin mukaan treenaamalla jotakin asiaa edellämainitun tuntimäärän oppii hallitsemaan sen. Hyvä esimerkki tästä löytyy vaikkapa kuvataiteen puolelta. Amerikkalainen 22-vuotias nuori mies Jonathan Hardesty halusi intohimoisesti oppia piirtämään. Hän aloitti urakan vuoden 2002 syyskuussa ja tuli dokumentoineeksi projektiaan Concept Art-nimisen sivuston keskustelufoorumille. Vasemmalla olevasta kuvasta selviää Jonathanin aloitustaso.

Neljä vuotta myöhemmin

Neljä vuotta myöhemmin Hardesty pystyi maalaamaan mm. oikealla olevan pääkallon. En ota kantaa siihen, oliko Jonathan suuri taiteilija 10 000 tunnin harjoittelun jälkeen. Selvää on  kuitenkin se, että piirustustaito oli harjoittelun seurauksena kehittynyt hämmästyttävän paljon. Osa siitä selittynee lahjakkuudella, mutta epäilemättä suurin osa Jonathanin taidoista oli seurausta päättäväisestä ja intohimoisesta harjoittelusta.

Intohimo ja mielekkyys. Sisäsyntyinen nautinto jostakin asiasta. Näistä asioista koostuu mielestäni lahjakkuus. Nämä tekijät auttavat uppoutumaan ja sysäävät eteenpäin oppimisessa. Uppoutuminen on syvää keskittymistä. Tekemisen täytyy olla mielekästä jotta siihen uppoutuu kokonaisvaltaisesti.  Jos asia ei tunnu mielekkäälle, kiinnostusta oppimiseen ei ole, eikä näin ollen myöskään hedelmällistä pohjaa pitkäaikaismuistiin jäävälle oppimiselle.

Lahjakkuus on mielestäni sisältä päin tulevaa syvää kiinnostusta johonkin asiaan. Intohimoinen kiinnostus avaa portit kehittymiseen. Taidon saavuttaminen puolestaan vaatii valtavan määrän harjoittelua. Pelkkä lahjakkuus ei siihen riitä.

Innovatiivisuudesta ja ammattitaidosta

Lainaisin kirjastosta muutama päivä sitten kirjan "8000 years of ornament. An illustrated handbook of motifs", jonka on kirjoittanut Eva Wilson. Törmäsin kirjassa lauseeseen, joka pysäytti pohtimaan suhtautumistani omaperäisyyteen. Eva Wilson kirjoittaa:

" A craftsman is trained to execute his craft to perfection, not to create new designs - that has always been the preserve of the specially gifted, innovative artist who changes or invents new designs..."

Vaikka teos käsittelee ornamenttikuvioita, voidaan Wilsonin esittämää ajatusta ammattitaidon ja innovatiivisuuden suhteesta laajentaa kuvittamisen tai graafiseen suunnittelun aloille. Vielä muutama vuosi sitten ajattelin, että ollakseni hyvä suunnittelija minun täytyisi olla omaperäinen ja löytää oma tyylini, jolla erottuisin muista. Pikkuhiljaa olen huomannut, kuinka järjetön tuo ajatus on.

Paul Rand, eräs kaikkien aikojen tunnetuimmista graafisista suunnittelijoista toteaa tässä youtube pätkässä:

"Don't try to be original. Just try to be good...originality isn't something you decide you're going to be... that's the product of your brain"

Randin toteamuksessa on järkeä. Ei kuulosta kovinkaan mielekkäältä, että heräisin jonakin aamuna ja toteaisin pesemättömin hampain, tukka sojottaen aikovani olla tänään todella omaperäinen. Omaperäisyys kehityy kokemusten kautta sisäsyntyisesti, jos on syntyäkseen.Yleensä nekin, jotka ovat tulleet kehittäneeksi oman tyylinsä, ovat tehneet sen lainaamisen ja yhdistelemisen kautta. Kehitystä tapahtuu, kun vanhan tiedon päälle kerrytetään uutta. Rand itse sai vaikutteita tyyliinsä eurooppalaisilta taiteen ja designin pioneereilta.

Todennäköisyys tulla ammattitaitoiseksi, jopa taitavaksi, on huomattavasti suurempi kuin todennäköisyys tulla aidosti innovatiiviseksi tai omaperäiseksi alan pioneeriksi, Suureksi Uudistajaksi. Ammattitaito kehittyy ja elää aktiivisesta ja intohimoisesta tutkimisesta ja harjoittelusta. Halusta kehittää itseään. Selvää on, että laadukasta harjoittelua on käytännön taitojen hiomisen ohella esimerkiksi tutustua alan historiaan ja merkkiteoksiin. Esimerkiksi Milton Glaser tai Jan Tschichold eivät olisi nousseet asemaansa graafisen suunnittelun legendoina ilman alansa perinpohjaista tuntemusta ja jatkuvaa intoa oppia uutta. Moni muistaa Jan Tschicholdin modernin typografian suurena pioneerina ja puolestapuhujana. Kaikki eivät muista sitä, että hän tunsi ja tutki aktiivisesti typografian historiaa. Tschichold oli myös erittäin taitava kalligrafi.

Legendoista toinen, Milton Glaser, lainaa Malcolm Gladwellia ja toteaa, että harjoittelemalla 10 000 tuntia, opitaan jokin asia hallitsemaan. Luit oikein: 10 000 tuntia. Sen voi laskea vaikkapa näin: Viitenä päivänä viikossa, kahdeksan tuntia harjoitusta. Viiden vuoden ajan. Hitaaseen harjoitteluun perustui esimerkiksi klassinen taidekoulutus. Nykyihmisestä tuskastuttavalta vaikuttavat pitkäpiimäiset toistot, joissa piirrettin ensin tutkielmia antiikin patsaista, jonka jälkeen siirryttiin elävien mallien piirtämiseen kehitti kaikessa tylsyydessään tuleville taiteilijoille raudanlujan osaamispohjan. Tarkoitus ei ollut suinkaan piirtää loppuelämää kipsiveistoksia. Tarkoitus ei varmasti ollut myöskään tehdä maata mullistavaa uudistavaa taidetta noilla oppitunneilla. Tarkoitus oli kehittää ammattilaisuuteen tarvittava taitopohja. Kun työkalut olivat hallinnassa, oli muutamien noista taideopiskelijoista mahdollista uudistaa taidetta. Vähemmälle on jäänyt tämä merkittävä tosiasia: Valtaosa noista opiskelijoista tienasi kenties taiteella elantonsa, jättämättä sen mullistavampia muistijälkiä taidehistorian kirjoihin.

Tätä kirjoittaessani tiedän, että lähes 100 % varmuudella kohtaloni on sama kuin noiden unohduksiin vaipuneiden taiteilijoiden. En luultavasti tule tekemään maata mullistavia graafisen suunnittelun merkkiteoksia. En usko luovani myöskään kuvia, joita ihaillaan viidensadan vuoden päästä. Mutta kuten Paul Rand kehoitti tekemään: tulen tekemään parhaani.

Kirjoutukseni kiteytyy tähän: Suurimman haasteen tai asetettavan tavoitteen ei tarvitse olla mahdollisimman omaperäiseen tyyliin väkisin pyrkiminen, vaan kehittyminen ja kehittymisestä nauttiminen.

Mustaa ja valkoista värilliselle paperille

Kuluneen vuoden aikana on tullut joitakin kertoja kokeiltua värillistä paperia valkoisen sijasta. Värillinen paperi mahdollistaa vaaleimpien aluiden piirtämisen, varjojen lisäksi voidaan tällöin muotoilla myös valolla. Tällöin pääsee kenties hieman vähemmällä työmäärällä verrattuna valkoiseen paperiin. Ihastuin tekniikkaan sen verran, että kokeiluja varmasti tulee lisääkin.

Anatomian kuvituksia

Tässä joitakin WSOY Oppimateriaalille piirtämiäni kuvia ihmisen anatomiasta. Sain mallikuvat, joiden perusteella piirsin mitä ihmisen sisältä löytyy. Ei voi kuin hattua nostaa niille, jotka ovat oikeista malleista aikoinaan samantapaisia kuvia piirrelleet. Tunnetuimipia näistä lienevät renessanssiajan taiteen mestarit, jotka piirsivät tutkielmia ihmiskehosta kovien rangaistuksienkin uhalla.

Käsittäminen on käsillä ymmärtämistä

Pidän piirtämisestä. Ihmiskasvot ovat aihe, jota piirrän kenties eniten. Piirtämistekniikkaan en ole saanut juurikaan koulutusta, vaikka opiskeluja Lahden Muotoiluinstituutista ja Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnasta onkin takana. Jotakin olen kuitenkin itse matkan varrella oppinut.

Piirtäessä pitää katsoa tarkkaan. Katsominen on jopa tärkeämpää kuin tekninen osaaminen. Piirtäminen auttaa ymmärtämään piirrettävää kohdetta. (Piirtämisen ja ymmärtämisen välisestä yhteydestä kertoo minua paremmin Milton Glaser haastattelussa joka löytyy tästä youtube videosta, aikajanalta 17:20 - 20:19). Olen huomannut, että mitä kauemmin kohdetta tutkii, sitä tarkemmin sen näkee. Vähitellen huomaa löytävänsä aina vain uusia valojen ja varjojen vivahduksia. Ne eivät ole sattumaa, vaan niille on syy. Katsomalla tarkkaan, kohde on helpompi piirtää. Valot ja varjot kertovat katseelle lihasten ja luiden muodot ja paikat.

Katsomalla voi yllämainittujen esimerkkien perusteella käsittää asioita. Suomen kielessä sana "käsittää" tarkoittaa ymmärtämistä. Sanan juuret ulottuvat käsillä tekemiseen. Käsityöhön kuuluu käden, silmän ja mielen saumaton yhteistyö. Katsominen liittyy tätä kautta käsittämiseen. Käden ja silmän yhteistyön kautta tapahtuva ymmärtäminen, "käsittäminen" on henkilökohtaisesti koettua ja sen vuoksi mieleenjäävää. Käsittäminen on konkreettista ymmärtämistä.

Alla muutama kesän 2012 aikana piirtämäni lyijykynä harjoitelma / tutkielma. Ylin on tehty hitaammin, kaksi alempaa nopeammin.

Alla olevassa työssä käytin mallina Leonardo da Vincin tekemää muotokuvaa. Arvostan klassista piirtotaitoa. Ihailen Leonardon lisäksi mm. Gustav Klimtin, Michelangelon ja Ilja Repinin piirroksia.

Blogin lähtökohdista

Omakuva 2012. Lyijykynäpiirros, sävytys Photoshop.

Ajatukseni on käyttää tätä blogia luonnoskirjana ja valmiiden töiden esittelyalustana. Saatan jopa innostua esittelemään joitakin ajatuksiani luovuudesta, graafisesta suunnittelusta ja kuvittamisesta kirjallisessa muodossa. Vaikka omien ajatuksieni ja tuotoksien on tarkoitus olla pääroolissa, voi olla, että linkitän tänne jotakin mielenkiintoisena pitämääni.
Pyrin päivittämään blogia parin viikon välein. Takuuta en tälle aikamäärälle kuitenkaan anna. Voi olla, että päivitän blogia usemminkin. Toisinaan taukoa voi tulla enemmänkin.

Yllä oleva piirtämäni omakuva on tilattu juttuun, joka toivottavasti tullaan julkaisemaan myöhemmin tänä vuonna Ruka-Pyhätunturin asiakaslehdessä. Edellisnumero lehdestä löytyy täytenä digiversiona linkin takaa. Minulla oli onni päästä kuvittamaan lehden viime numeroakin. Alla oleva kuva on vuoden takaisesta Nietos-lehdestä.

Nietos-lehden kuvitusta 2011. Lyijykynä ja puuvärit, sävytys Photoshop.