Eräs musiikkiopiston rehtori joitakin vuosia sitten kertoi minulle tositarinan. Konsertissa oli esiintynyt orkesteri, joka soitti klassista musiikkia parin tunnin ajan. Jälkeenpäin joku kauhisteli kuinka paljon orkesterin esiintymisestä maksettiin. "Parista tunnista tuollainen palkkio?" Reaktio on meille kaikille tuttu. Pudistelemme päätämme hammaslääkärin laskulle. Hiustenleikkuun hinnalle. Tai vaikkapa tuon kyseisen konsertin esiintymismaksuille. "Istuin tässä penkissä tasan puoli tuntia ja maksoin tästä monta kymppiä." Hinnan muodostus tuntuu vääryydeltä. Varsinkin heikompituloisesta.
Keräsin työkseni 2000-luvun alkuvuosina banaaneja ja pottuja. Olin hienommin sanottuna varastotyöntekijä. Hommasta maksettiin palkkaa kymmenisen euroa tunnilta. Verojen jälkeen käteen ei jäänyt sitäkään. Selkä tuli kipeäksi, mutta syy ei ollut tilipussin painossa. Banaanilaatikko painoi 18,7 kiloa. Pottulaatikko hieman vähemmän, joten niitä nostettiin kaksi tai kolme kerralla. Viulu ei paina läheskään 18,7 kiloa. Minkä vuoksi orkesterille piti maksaa tunnin esiintymisestä kymmeniä kertoja parempaa tuntipalkkaa?
Kun aloitin työni varastolla en ollut saanut asiaan minkäänlaista koulutusta. Tehtävänäni oli poimia varastohyllystä tuotteita joko trukkilavalle tai rullakkoon. Kädessäni oli lista, jossa tarvittavien tuotteiden nimet varastopaikkoineen olivat. Viikon-kahden kuluttua osasin työni. Sain palkan myös parin viikon "harjoitteluajastani".
Ajatusleikkinä voitaisiin valikoida perjantai-iltapäivän ruuhkaisesta supermarketista orkesteri. Siivoja, varastotyöntekijä, poliisi, opettaja ja talonmies. Annettaisiin näille eri alojen osaajille entuudestaan tuntemattomat soittimet käteen ja maallikosta käsittämättömältä näyttävät nuotit eteen. Laitettaisiin talonmies johtamaan tätä orkesteria. Olisiko tämän orkesterin musiikki kahden viikon palkallisen harjoitteluajan jälkeenkään esiintymiskelpoista? Epäilen vahvasti.
Toisin kuin varastolla luovilla aloilla harjoittelusta ei ole tapana maksaa palkkaa. Jos haluat oppia työssä tarvitsemiasi taitoja, on ainoa tapa vuosikausien palkaton, mutta intohimoinen asioiden opiskelu. Kun olet harjoitellut ja opiskellut riittävästi on aika siirtyä työelämään. Sielläkin saattaa olla yllätys edessä. Työharjoittelusta kenties ei olla valmiita maksamaan lainkaan palkkaa. Vasta osaamisesta maksetaan.
Olimme vain puolen tunnin hiustenleikkuussa, vartin hammaslääkärikäynnillä tai kahden tunnin konsertissa. Niin, me olimmekin. Mutta he jotka leikkasivat tukkamme, paikkasivat hampaamme ja soittivat musiikkia josta nautimme tekivät muutakin. Me emme sitä nähneet. Nautimme vain työn hedelmistä. Ostimme lopputuloksen, mutta maksoimme prosessista joka mahdollisti sen.
Mitä tulee konsertin kalleuteen. Tutkimuksen mukaan hyväksi viulistiksi oppiakseen täytyy treenata soittamista 10 000 tuntia. Palkatta.
PS.
Mitä tapahtui tuolle kuvitteelliselle orkesterillemme epäonnistuneen ensiesiintymisen jälkeen? He harjoittelivat kahdeksan tuntia päivässä. Joka ikinen päivä. Viiden vuoden ajan. Palkatta. Opiskelunsa he rahoittivat opintotuella, lainalla ja iltatöillä. Heidän ensimmäistä keikkaansa pidettiin tietenkin kalliina.
torstai 24. tammikuuta 2013
tiistai 15. tammikuuta 2013
Taiteesta
Selailin Kuvataideakatemian nettisivuilla olevaa kuvagalleriaa parisen viikkoa sitten. Kahdeksan vuotias tyttäreni oli jossakin vaiheessa hiipinyt vierelleni ja katseli aikansa selailuani. Hetken päästä hän sanoi osaavansa tehdä parempia töitä. Mieleen tuli tuttu satu keisarista, joka rakasti vaatteita.
Mietin hetken. Totesin olevani tyttäreni kanssa samaa mieltä. Lasten ideat ovat mielestäni usein parempia, kuin kyseisessä galleriassa olevien "oikeiden" taiteilijoiden tuotokset. Samoin toteutus. Lapsi ei ajattele piirtäessään, maalatessaan tai muovaillessaan, että toisten täytyisi pitää tuotoksia taiteellisina. Lapsen tekeminen on itseilmaisua puhtaimmillaan. Lapsi tekee työn sielustaan. Nauttiakseen. Kenties käsitelläkseen jotakin asiaa joka painaa mieltä. Lasten töitä ei tarvitse selittää puhki. Ne kykenevät kertomaan tarinoita. Ne ovat usein syvällisiä. Ne itkettävät ja naurattavat. Vieläpä samaan aikaan. Lasten "taide" tulee suoraan sielusta. Sen sijaan pyrkimys tehdä omaperäistä taidetta vaikka väkisin johtaa teknisen osaamattomuuden kanssa siihen, että työt ovat oikeasti syvältä. Väkisin väännetty teos huonolla teknisellä toteutuksella = heikko työ. Se ei selittelemällä muuksi muutu. Enkä tarkoita, etteikö nykytaide voisi olla hyvää. Ja onkin. Toisinaan. Mutta turhan harvoin.
En ole käynyt edellä mainittua Kuvataideakatemiaa tai mitään muutakaan vapaaksi taiteilijaksi valmistavaa koulua. Galleriassa esillä olevien töiden tasoa tarkasteltaessa näyttää kuitenkin siltä, että kuvataiteilijan koulutukseen Kuvataideakatemiassa ei kuulu enää lainkaan teknisten perusteiden hallinta. Kenties näin onkin. Oppilaitoksesta valmistunut kuvataiteilija Jan Neva kritisoi Kuvataideakatemian koulutusta Ylen ykkösen "Kultakuume" ohjelmassa. "Kuvataideakatemiassa kävi Gennadi Manasherov Pietarin taideakatemiasta opettamassa meille anatomiaa. Se opetuksen taso, mikä hänellä oli verrattuna suomalaisiin oli, että hän konkreettisesti otti lyijykynän käteensä ja näytti, miten piirretään. Kolmiulotteinen muoto ilmestyi ikäänkuin tyhjästä paperille. Se oli jotain sellaista, että wau, tää on uskomatonta, tätä täytyy saada lisää!" Jan Neva hakeutui valmistumisensa jälkeen Pietarin taideakatemiaan saadakseen oppia, jota hän ei kokenut Kuvataideakatemiasta saavansa.
Kenties ammattitaidon haltuunottamista ei pidetä enää taiteilijan koulutuksen kannalta tärkeänä. Kuka nyt jaksaisi opetella teknisiä perusasioita tai perehtyä taidehistoriaan ja -teorioihin, kun on kiire päästä tekemään sitä mitä omaperäisintä taidetta. Kuvataideakatemia mainostaa itseään nykytaiteeseen painottuneena oppilaitoksena. Lopputuotos muistuttaa kuitenkin turhan usein sinfoniaa, jonka kadunmies kirjoitti hallitsematta nuottikirjoitusta. Tai kuten Jan Neva asian ilmaisee: " Käsitetaide, sen voisi pelkistää näin; kaveri joka ei osaa piirtää tai maalata. Hänestä tulee kovin käsitteellinen." Aina voi kuitenkin vedota siihen, etteivät tyhmät ymmärrä. Voisiko toisinaan totuus olla muutakin kuin tyhmyyttä? Kenties keisarilla ei olekaan vaatteita? Joku voi nyt syyttää minua populistiksi. Väittää minua perussuomalaiseksi, haukkua rasistiksi ja sylkeä vielä lopuksi päälleni. Se koira älähtää johon kalikka kolahtaa.
Mielestäni on parasta jättää omaperäisyyden miettiminen vähemmälle ja keskittyä tekemiseen. Ja taitojen opettelemiseen. Sana "art" tai "taide" viittaa omaperäisyyden sijasta taitoon ja tekniikkaan. Taidon hankkiminen puolestaan vaatii aikaa. Se on vain päässyt vähän unohtumaan. Jos uskallat sanoa ääneen, että taiteeseen liittyy itseilmaisun lisäksi osaaminen, taito, olet tietenkin tyhmä. Korkealaatuista taidettahan tuntuu olevan kaikki, mitä näyttelyihin esille laitetaan. Mutta jos joku osaa vaikka maalata, piirtää tai veistää vuosikausien harjoittelun ja opiskelun jälkeen taidokkaasti, taitavasti. Hänen tekeleensä eivät ole taidetta. Niitä pystyy kuka tahansa tekemään. Ainakin niiden mielestä jotka eivät siihen itse pysty.
Mietin hetken. Totesin olevani tyttäreni kanssa samaa mieltä. Lasten ideat ovat mielestäni usein parempia, kuin kyseisessä galleriassa olevien "oikeiden" taiteilijoiden tuotokset. Samoin toteutus. Lapsi ei ajattele piirtäessään, maalatessaan tai muovaillessaan, että toisten täytyisi pitää tuotoksia taiteellisina. Lapsen tekeminen on itseilmaisua puhtaimmillaan. Lapsi tekee työn sielustaan. Nauttiakseen. Kenties käsitelläkseen jotakin asiaa joka painaa mieltä. Lasten töitä ei tarvitse selittää puhki. Ne kykenevät kertomaan tarinoita. Ne ovat usein syvällisiä. Ne itkettävät ja naurattavat. Vieläpä samaan aikaan. Lasten "taide" tulee suoraan sielusta. Sen sijaan pyrkimys tehdä omaperäistä taidetta vaikka väkisin johtaa teknisen osaamattomuuden kanssa siihen, että työt ovat oikeasti syvältä. Väkisin väännetty teos huonolla teknisellä toteutuksella = heikko työ. Se ei selittelemällä muuksi muutu. Enkä tarkoita, etteikö nykytaide voisi olla hyvää. Ja onkin. Toisinaan. Mutta turhan harvoin.
En ole käynyt edellä mainittua Kuvataideakatemiaa tai mitään muutakaan vapaaksi taiteilijaksi valmistavaa koulua. Galleriassa esillä olevien töiden tasoa tarkasteltaessa näyttää kuitenkin siltä, että kuvataiteilijan koulutukseen Kuvataideakatemiassa ei kuulu enää lainkaan teknisten perusteiden hallinta. Kenties näin onkin. Oppilaitoksesta valmistunut kuvataiteilija Jan Neva kritisoi Kuvataideakatemian koulutusta Ylen ykkösen "Kultakuume" ohjelmassa. "Kuvataideakatemiassa kävi Gennadi Manasherov Pietarin taideakatemiasta opettamassa meille anatomiaa. Se opetuksen taso, mikä hänellä oli verrattuna suomalaisiin oli, että hän konkreettisesti otti lyijykynän käteensä ja näytti, miten piirretään. Kolmiulotteinen muoto ilmestyi ikäänkuin tyhjästä paperille. Se oli jotain sellaista, että wau, tää on uskomatonta, tätä täytyy saada lisää!" Jan Neva hakeutui valmistumisensa jälkeen Pietarin taideakatemiaan saadakseen oppia, jota hän ei kokenut Kuvataideakatemiasta saavansa.
Kenties ammattitaidon haltuunottamista ei pidetä enää taiteilijan koulutuksen kannalta tärkeänä. Kuka nyt jaksaisi opetella teknisiä perusasioita tai perehtyä taidehistoriaan ja -teorioihin, kun on kiire päästä tekemään sitä mitä omaperäisintä taidetta. Kuvataideakatemia mainostaa itseään nykytaiteeseen painottuneena oppilaitoksena. Lopputuotos muistuttaa kuitenkin turhan usein sinfoniaa, jonka kadunmies kirjoitti hallitsematta nuottikirjoitusta. Tai kuten Jan Neva asian ilmaisee: " Käsitetaide, sen voisi pelkistää näin; kaveri joka ei osaa piirtää tai maalata. Hänestä tulee kovin käsitteellinen." Aina voi kuitenkin vedota siihen, etteivät tyhmät ymmärrä. Voisiko toisinaan totuus olla muutakin kuin tyhmyyttä? Kenties keisarilla ei olekaan vaatteita? Joku voi nyt syyttää minua populistiksi. Väittää minua perussuomalaiseksi, haukkua rasistiksi ja sylkeä vielä lopuksi päälleni. Se koira älähtää johon kalikka kolahtaa.
Mielestäni on parasta jättää omaperäisyyden miettiminen vähemmälle ja keskittyä tekemiseen. Ja taitojen opettelemiseen. Sana "art" tai "taide" viittaa omaperäisyyden sijasta taitoon ja tekniikkaan. Taidon hankkiminen puolestaan vaatii aikaa. Se on vain päässyt vähän unohtumaan. Jos uskallat sanoa ääneen, että taiteeseen liittyy itseilmaisun lisäksi osaaminen, taito, olet tietenkin tyhmä. Korkealaatuista taidettahan tuntuu olevan kaikki, mitä näyttelyihin esille laitetaan. Mutta jos joku osaa vaikka maalata, piirtää tai veistää vuosikausien harjoittelun ja opiskelun jälkeen taidokkaasti, taitavasti. Hänen tekeleensä eivät ole taidetta. Niitä pystyy kuka tahansa tekemään. Ainakin niiden mielestä jotka eivät siihen itse pysty.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)